Valtakunnallisen aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämisverkoston muodostaa 15 alueellista verkostoa, joista yksi on Kanta- ja Päijät-Hämeen verkosto.
Alueellisen kehittämisverkoston tavoitteet:
- alueellisen verkostotyön kehittäminen
- paikallisen ohjauksen tukeminen
- toiminnan laadun kehittäminen ja toimintamallien yhtenäistäminen
Alueellisen kehittämisverkoston yhteyshenkilön (Merja Keskiväli, Hollola, Kärkölä ja Lahti) tehtävänä on verkostotapaamisten järjestäminen, toiminnasta tiedottaminen, alueen koulutustarpeen kartoitus ja alueen apip -toiminnan kehittäminen.
Opetushallitus tukee verkoston toimintaa järjestämällä koulutusta ja yhteyshenkilöiden tapaamisia sekä osallistumalla mahdollisuuksien mukaan verkostotyöskentelyyn.
Kanta- ja Päijät-Hämeen verkostoon kuuluvat kaikki 23 kuntaa ja se ulottuu aina Ypäjältä Hartolaan. Kanta-Hämeen 11 kuntaa ryhmittyvät Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen kaupunkiseutuihin. Salpausselän harjumaisemassa sijaitseva monimuotoinen Päijät-Häme on yhdistelmä kaupunkeja ja maaseutua, verkoston kaupunkeja ovat Lahti, Orimattila ja Heinola.
Hämeelinnan seudun kuntien kuntaliitos (2009) vähensi myös verkoston kuntien määrää.